Johtoblogi: Irti kontrollista

Blogisarjassa puhutaan Äännekoulun johtamisesta

Olen ollut nyt Äännekoulun päävastuullisessa roolissa noin vuoden, kun yhtiökumppanini luopui omasta omistuksestaan. Yhtenä tärkeänä teemana on meillä siirtyä itseorganisoituvaan organisaatioon. Kirjoitinkin aijemmin täällä siitä, miten meillä Äännekoulussa päätetään asioista.

Kontrollista luopuminen on kuitenkin selvästi vaikeaa minulle. Olisi kiva pitää kaikki langat itse käsissään, mutta koska minulle tärkeä arvo – TEAL organisaatio – ei elä kontrollista, on aika päästää irti siitä.

Irti päästämisen ilo – Case Puheterapeuttipäivät

Osallistuimme tämän vuoden puheterapeuttipäiville omalla Äännekoulun esittelypöydällä.

Päätin jo vuoden alussa, etten itse hoida puheterapeuttipäiviä, vaan meidän oivalliset, sanavalmiit puheterapeutit ottavat itse ohjat käsiinsä. Puheterapeuttipäiville osallistuminen alkoi siis siitä, että totesin: kuka haluaisi hoitaa tämän. Oulun puheterapeuttimme Aino ja Reetta olivat heti valmiina.

Toimimme näin:

  1. Minulla oli edellisvuodesta hyvät muistiinpanot Äännekoulun käsikirjassa (meidän työkäsikirja jossa löytyy toimintaohjeet ihan kaikkeen tekemiseemme), jonka pyysin että Reetta ja Aino katsovat läpi.
  2. Reetta ja Aino suunnittelivat pöydän sisällön ja he delegoivat tarvittavat hankinnat ja esitteen tekemisen meille muille: assistentillemme Elinalle, minulle ja tietohallintopääliköllemme Pasille.
  3. Kasasin Reettan ja Ainon kanssa torstaina pöydän, ja olin heidän kanssaan siellä hetkisen verran. Sen jälkeen poistuin tekemään muita hommia.
  4. Reetta ja Aino päivittivät lopuksi käsikirjaamme mikä toimi ja mikä ei tänä vuonna. Olemme taas viisaampia edellisvuoteen nähden.

Mitä opin irtipäästämisestä?

Opin irtipäästämisestä seuraavia asioita:

  1. Meidän puheterapeutit ovat todella luovia, ja heillä on paljon parempia ideoita kuin minulla.
  2. Tuntuu todella hyvältä, että itse ei tarvitse hoitaa ihan kaikkia asioita, vaan meillä on niin huippuja työntekijöitä, jotka osaavat ihan itseohjautuvasti hoitaa meille tärkeitä markkinointitapahtumia.
  3. Puheterapeuttimme Reetta ja Aino ovat erinomaisia delegoijia sekä vastuunkantajia.
  4. On kuitenkin tärkeää että Reettalla ja Ainolla oli jokin pohja, josta lähteä rakentamaan pöydän sisältöjä. Silloin myös työntekijällä on turvallinen sapluuna jo olemassa, josta luovuus voi lähteä. On mielestäni epäreilua työntekijää kohtaan sanoa, että joku asia pitää hoitaa itseohjautuvasti ilman, että sille on olemassa jonkinlaiset ohjeet.

Mutta helppoahan se ei ollut. Olen niin tottunut ottamaan kantaa ihan kaikkeen, että turvaudun mikromanageroimiseen liiankin paljon. Tässä tapahtumassa sain harjoitella sitä, että Reetta ja Aino antavat minulle ohjeita, ja minä teen mitä käsketään. Ei toisinpäin.

Kiitos siis Reetta ja Aino. Olette huippuja!

Posted in Yrityskulttuuri.