Onko L äänne ongelmana?
Lapsi ei ehkä hahmota yhtään että miten kielen pitäisi nousta ylöspäin.
Tai ällä kuulostaa jotenkin oudolta tai pehmeältä, mutta et oikein tiedä mikä siinä on vikana?

Äännekoulun Älläkurssilla opetat lapselle oikean suomalaisen L-äänteen, joka on myös usein suomalaisen ärrän perusedellytys

 

Hei! Olen filosofian tohtori, puheterapeutti Katja Koski. Olen auttanut Äännekoulun avulla tuhansia lapsia pääsemään eroon äännevirheestään.

L-äänteessä on tärkeää, että lapsi hahmottaa missä hänen leukansa on suhteessa kieleen. Kielen täytyy nousta ylös. Se ei saa vetäytyä taaksepäin, jolloin ällästä tulee J-äänne. Tai se ei voi lötköttää suun pohjalla liikkumatta, jolloin ällä jää kokonaan pois. Ällä on myös tärkeä äänne oppia oikein, sillä ärrä tuotetaan samalla kielen leveällä asennolla.

Olen korjannut Äännekoulun kautta jo satoja L-virheitä. Tästä osaamisesta on syntynyt Älläkurssi, jossa on yksityiskohtaiset ohjeet miten lapsi oppii suomalaisen ällän.  Harjoittelette ensin pitämään leukaa paikallaan kun kieli nousee ylös. Sitten opettelette leveän kielen asennon, L-äänteen ja lopuksi se viedään sanoihin ja lauseisiin.

Ja tietysti niin, että lapsikin innostuu harjoittelusta.

Mitä älläkurssi sisältää?

  1. Alkuvideot, jossa selitän tarkasti  Äännekoulun menetelmän perusteet. Tiedät miten käytännössä toimit lapsen kanssa harjoitustilanteessa. Kuinka paljon harjoittelette ja mitä selität lapselle harjoituksien edetessä.
  2. Alkuarvio, jossa määrität lapsesi tason ja mistä harjoituksista lähdette liikkeelle. Et valitse harjoituksia sattumalta. Ette tee liian vaikeita harjoituksia (esim. toistele älläsanoja, jos lapsen kieli ei vielä osaa mennä ylös), koska tiedät mistä aloitat.
  3.  Yksityiskohtainen harjoitusohjelma, jossa neuvotaan ällän opettaminen alusta loppuun saakka. Kaikki ohjeet ovat videoituja, joten sinun ei tarvitse toimia monistenippujen kanssa vaan saat käytännön vinkkejä ja selkeitä ohjeita. Voit palata harjoitusten pariin milloin vain, jotta olet varma mitä olet tekemässä. Tiedät miten etenet lapsesi kanssa.
  4. Videoidut motoriikkaharjoitukset, joissa kerrotaan yksityiskohtaisesti miksi jotakin harjoitusta harjoitellaan ja mihin asioihin kiinnität huomiota. Harjoittelet näiden videoiden perusteella lapsesi kanssa.
  5. Saat pääsyn Äännekoulun nettipeleihin, jotka on suunniteltu äännevirheiden korjaamiseen. Pelit motivoivat lastasi harjoittelemaan.
  6.  Materiaalit ovat käytössäsi 4kk oston jälkeen.
  7. HUOM! Älläkurssi on itseopiskelukurssi. Tule kurssin aikana mukaan salattuun Eroon äännevirheistä Facebookryhmään, jossa saat vertaistukea ja vinkkejä muilta r virheen kanssa kamppailevilta perheiltä. Tässä ryhmässä on mukana myös Äännekoulun puheterapeutit, joilta saa hyviä vinkkejä treeniin. Avoimessa foorumissa sinänsä puheterapeutit eivät voi asiakkaiden tietosuojan kannalta ottaa kovin tarkkaa kantaa kunkin lapsen harjoitteluun, mutta motivaatiota ja tsemppiä löytyy sieltä aina.

100% RAHAT TAKAISIN TAKUU!

Uskon, että näillä ohjeilla voit auttaa lastasi korjaamaan ällävirheen, jos teette lapsen kanssa kovasti töitä ohjeitteni mukaan. En voi kuitenkaan 100% taata että äännevirhe korjaantuu, koska en ole koskaan nähnyt lastasi.

Lupaan kuitenkin 100% rahat takaisin jos teet alkuarvion, käytät kurssimateriaalia lapsesi kanssa ja et koe saaneesi uusia keinoja auttaa lastasi.

Sillä jos tulet mukaan, sinun täytyy aikuisena sitoutua tähän kurssiin. Kurssin pelkkä ostaminen nimittäin ei ärrää korjaa.

Tämä ei sovi myöskään perheille, joiden lapsi aivan ehdottomasti kieltäytyy harjoittelemasta.

Jos kuitenkin olet omaan lapseesi sitoutunut vanhempi, joka todella haluat auttaa lastasi, niin tervetuloa lämpimästi. Olen kasannut kaiken sen tiedon, minkä olen vuosien ja tuhansien asiakkaitteni kanssa oppinut ja laittanut tähän kurssiin.

Kenelle Älläkurssi sopii ja ei sovi?

Kenelle Älläkurssi sopii?

  • Tavallisesti kehittyneille lapsille, joilla on L-virhe. Lapsella voi olla myös S-, K-, tai R-virhe.
  • Lapsille, jotka toimivat kivasti vanhempien ohjauksessa ja pahin uhmakausi on selätetty.
  • Vanhemmille, jotka jaksavat olla kärsivällinen lapsen harjoittelua kohtaan 😉
  • Perheille, joilla on rauhallinen jakso elämässään ja voi keskittyä ällän harjoittelemiseen.

Kenelle Älläkurssi ei sovi?

  • Lapsille jotka ehdottomasti kieltäytyvät harjoittelusta.
  • Lapsille joilla on takanaan jo pitkä pätkä puheterapiaa, suosittelemme silloin Äännekoulun nettiterapiaa, jossa on mukana puheterapeutin ohjaus.
  • Perheille, joilla on todella kiire koko ajan, eikä tilaa harjoittelulle löydy.

Tässä on yksi esimerkki harjoitusvideoistamme, jotta tiedät millaista materiaalia Älläkoulu sisältää:

Äännekoulun nettiterapiajakso, jossa puheterapeutti ohjaa kuntoutustanne 3kk ajan videoviestien avulla maksaa 396,80 e.  

Äännekoulun Älläkurssin hinta on vain 77e

Saat koko Ärräkurssin 4 kuukauden ajaksi 77 euron hintaan. Tämä on kertamaksu, ei kuukausimaksuja tai jäsenyyksiä. Kuukausihinnaksi tulee noin 19,25 euroa. Se tarkoittaa noin 64 centin päivähintaa. Se on aika vähän verrattuna siihen hyötyyn, minkä lapsi tästä itselleen saa.

Älläkurssilla on ehdottomasti 100 % tyytyväisyystakuu. Jos teillä on rauhallinen jakso perheessä ja voitte keskittyä ällän opiskeluun, on parempi aloittaa nyt kuin lykätä tätä myöhemmäksi. Lapsi kiittää sinua tulevaisuudessa.

Ja tässä vastauksia useimmiten kysyttyihin kysymyksiin:

1) Lapseltani puuttuu s-, k-, r- ja d-äänteet, sopiiko kurssi meille? 

Soveltuu. Nämä äänteet eivät ole edellytyksiä ällän oppimiselle.

2) Kauanko materiaalit ovat nähtävilllä? 

Sinulla on oikeus materiaalin käyttöön 4kk oston jälkeen. Tässä ajassa on runsaasti aikaa harjoitella. Keskimäärin tutkimusten mukaan yksittäisen äännevirheen korjaamiseen menee noin 3 kuukautta.

3) Sopiiko kurssi kouluikäisille ja sitä vanhemmille lapsille?

Jos lapsi on vuosia jo harjoitellut ällää, suosittelemme ainakin puheterapeutin tapaamista kertaalleen ennen Älläkurssin aloitusta.

6) Miten tämä kurssi eroaa Äännekoulun 3kk nettiterapiajaksosta? 

Tämä on täysi itseopiskelukurssi eikä kurssiin sisälly missään vaiheessa puheterapeutin henkilökohtaisia ohjeita tai neuvontaa. Jos haluat tulle nettiterapiaan, ota yhteys katja@aannekoulu.fi

Copyright 2019 - Äänneloikka Oy - Kaikki oikeudet pidätetään

KÄYTTÖEHDOT